Tilitystä

On päiviä jolloin haluaisi hävitä olemattomiin. Hypätä WC-pyttyyn ja valita se iso huuhtelu. Ehkä tiedätte tunteen. Se syntyy, kun on mokannut oikein kunnolla ja hävettää, hävettää niin pirusti. Ja mitään ei voi tehdä. Jos lähtee selittelemään, joutuu vain syvemmälle suohon. On niin sanotusti nalkissa. Ei voi muuta kuin hävetä, hävetä, hävetä ja kärsiä. Asia sinänsä saattaa olla aivan vähäpätöinen. Ja joku ulkopuolinen on sitä tuskin edes noteerannut, mutta eipä se paljoa lohduta.

Tilanne korjaantuu kyllä vähitellen ajan kanssa, mutta joskus ottaa kyllä tosi tiukoille. Vielä vuosienkin jälkeen vanhat mokailut nousevat silloin tällöin mieleen. Niitä ei mielellään muistelisi.

Pari päivää on tässä menty siis tällaisissa tunnelmissa pelkkää matalalentoa, kun muutenkin on syöksykierre ollut päällänsä. Ei kuulkaa paljon naurata, vai mitä veliseni? Kuka siellä hymyilee! Te Ksenofonin äpärät, te villisian imisät. Tämä on vakava asia. Vakava ja murheellinen.