tiistaina, joulukuuta 20, 2005

Uusi osoite

Siirsin tämän blogin uuteen osoiteeseen.

maanantaina, joulukuuta 19, 2005

Lumienkeleitä

Juulia Haverisen laulu Sun nimesi on maa jäi tänään miellyttävän rauhallisena mieleeni soimaan muuten niin rauhattomasta radiokanavien joulumusiikkisekametelisopasta. Laulu on levyltä Enkelten kellot. Täytyypä tutustua levyyn paremmin.

keskiviikkona, joulukuuta 07, 2005

Jälkipohdintaa

Jäi tuo Äyräpää-postaus vähän torsoksi, mutta en jaksanut sitä nyt sen enempiä viilata. Asiasta kun voisi tehdä pitkänkin postauksen.

Maailmassa tapahtuu paljon asioita, joihin voisi ottaa kantaa ja sellaisiakin asioita jotka ansaitsisivat tulla esille otetuiksi. Yksi tällainen oli maanantaina TV ykköseltä uusintana (?) tullut Puheenvuoroja identiteetistä -ohjelma, jossa Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian professori Karmela Liebkind käsitteli mm. rasismia, rotuoppia ja suomalaistenkin vähemmistöidentiteettiä, joksi hän identiteettiämme kutsui. Hyvin mielenkiintoisia ja mielestäni paikkaansa pitäviä huomioita.

Hänen mukaansa suomalaisilla on edelleen vähemmistöidentiteetti, vaikka olemme omassa maassamme enemmistönä. Totesi myös, että Suomi on vielä suhteellisen nuori kansakunta, sillä vasta suhteellisen vähän aikaa on kulunut itsenäistymisestä ja viimeisestä sodasta.

Ehkä maltillisemmin tarkasteltuna asia onkin juuri näin. Minua silti kyllä hieman pelottaa, kuinka kauan tämä pateettiseen isänmaallisuuteen nojaava kausi sotamuisteluineen ja surumarsseineen tässä itsenäisyyspäivän vietossa kestää. Olisiko yksi miehenikä, 80 vuotta tästä eteen päin, riittävän pitkä aika karistamaan menneisyyden haamuja hieman tämän kansakunnan hartioilta? Unohtaa minun mielestä sotaakaan ei tarvitse, mutta poteroista olisi minun mielestäni jo kuitenkin aika nousta ja tuoda rinnalle uutta valoa ja iloa. Tuntuu vain jotenkin siltä, että tämä pateettinen itsenäisyyspäivän vietto siirtyy edelleen uusille sukupolville täydessä voimassaan ja vieläpä nostalgian huntu hartioilla.

Ehkä tämä kansa vaan on niin hartaan luterilaisen pateettista, että kuten sanoin, itkuvirret ovat sitä parasta ilonpitoa, jos nyt noin vähän kärjekkäästi asiaa ilmaisisi. Mutta silti! Minäkin tunnen olevani mielenlaadultani niin slaavilaisen kaihomielinen luonne, mutta jopa minun näkövinkkelistä nykyinen pateettisuus tulvii kyllä aika tavalla yli äyräidensä. Minusta harras ja nostalginenkin voi olla, mutta jos se käy laadultaan raskaaksi, siitä tulee enemmänkin synkkää ja jopa ahdistavaa. Minusta itsenäisyyspäivän hartaudessa liikutaan tässä suhteessa jo aivan äärirajoilla.